»Niin, siitä on kysymys», sanoi rouva, »sillä eiväthän he ole tottuneet kuulemaan soittoa».
Mutta kansanopistonjohtaja sanoi, seisoen parin askelen päässä:
»He ovat kuitenkin tottuneet lauluun.»
Ja sininen rouva esitteli kansanopistonjohtajan, samalla kuin hilpeä, hiukan ruostunut ääni sanoi ovelta:
»Mutta tämäpä on kitsasta tilansäästämistä Johansen, onpa jumaliste.»
Tulija oli toinen Larsen, kaksoinen, pyöreäpäinen, jonka tukka oli koneella leikattu ja joka oli vartaloltaan yhtä pyöreä kuin veljensäkin.
»Vai niin, hän on täällä», sanoi hän, nähdessään kaksoisveljensä, »hän se täyttää paikat».
Kaikki nauroivat, ja kaksoisveli kiilautui esiin toisien välitse.
»Kas noin, siinähän on konsertinantaja», sanoi hän Joánille. »Niin, niin, terve tuloa. Tunnemme teidät jo etukäteen — sillä tällaisilla paikkakunnilla ihmiset ovat aina nenä ruudussa… Nimeni on kelloseppä Larsen, käsityöläisyhdistyksen puheenjohtaja. Mutta Herra nähköön, emmehän me uskaltaneet pyytää teitä tulemaan! Ja niin saimme pitkän nenän — eikö niin, Gerda?… sillä te tuotatte, jukoliste, ylijäämää, herra konsertinantaja —»
Kelloseppä pyyhki koko päätään, kuten kaksoisvelikin.