Muutamat istuutuivat.
»Ei ei, rouva Laarentzen», huusi toinen kaksoisista, »tänne. Meidän täytyy istua kuin char-à-bancissa, niin, että molemmat puolet painavat yhtä paljon.»
Naurettiin, ja tuolit raappivat lattiaa.
Kansanopistonjohtaja, joka pysytteli Joánin läheisyydessä, sanoi:
»Niin, tilat ovat ahtaat, se on tuttua kansanopistosta, jossa mielellään otamme vastaan ystävämme.»
»No, nyt se onnistui», sanoi tupakkakauppias, joka sai ahdetuksi paksut pylväänsä rouva Raabelin kuihtuneen alaosan viereen, niin että puolet pöytää tärisi.
»Tehän pelkäätte», kuiskasi Joán, joka äkkiä oli tuntenut Gerda-neidin käsivarren vapisevan kainalossaan.
»Niin pelkäänkin», sanoi Gerda melkein hengästyneenä ja käänsi kasvonsa
Joánia päin. Hänen silmissään kuvastui suoranainen kauhu.
»Kun he vain istuisivat», sanoi hän jälleen.
»Mutta hehän istuvat», sanoi Joán yhtä hiljaa kuin äsken. (Kuinka Gerda muistuttikaan linnunpoikaa!)