Rouva nauroi, niin että kaksikymmentä valkeata hammasta näkyi.
»Mutta eikö täällä Tanskassa olekin suurenmoista?»
»On kyllä», sanoi Joán.
»Mutta nyt meidän pitää syödä», sanoi Gerda.
Kaikki söivät, ylt'ympäri pöytää; puhuttiin vähän, ja haarukat kilisivät hiljaa.
»Antakaa pullojen kiertää», sanoi herra Johansen, joka muutoin ei siirtänyt silmiään naapureistaan tai lautasestaan — aivan kuin isäntä, joka hyvin tietää, että kun asiat ensin on saatu alkuun, niin ne sujuvat itsestään.
Kaksi mustapäähineistä palvelustyttöä kantoi vateja, ja täti, ohuena ja heiveröisenä, kulki edestakaisin.
»Istuisit nyt, täti», kuiskasi Gerda.
»Muutoin on minun nimeni rouva Jespersen», sanoi sinipukuinen nainen, »pastorinrouva Jespersen. Mieheni on kappalainen täällä.»
»Kappalainen?» sanoi Joán.