»Niin, luterilaisen kirkon kappalainen», sanoi rouva Jespersen.
»Mutta pastori ei ole läsnä?»
»Ei», sanoi rouva Jespersen, »juuri kun meidän piti lähteä tänne, käytiin häntä hakemassa ripittämään —»
»Ripittämään?» Joán ei ymmärtänyt sanaa.
Mutta Gerda sanoi:
»Niin, ajatelkaahan. Vanhaa neiti Luckowia. Juuri hän tuli ensimmäisenä ostamaan pääsylippua: 'Sitä viuluniekkaa tahdon minä vanha kuulla', sanoi hän. Ja hän on sentään niin köyhä…»
Gerda-neiti aukaisi silmänsä, niin että ne näyttivät vieläkin suuremmilta.
»Ja nyt hän kuolee tänään.»
Joán katseli hänen kasvojaan: kuinka nopeasti niiden väri vaihtelikaan, hän saattoi tulla aivan valkeaksi — otsaa myöten.
»Kuinka ihmeellistä», sanoi Joán.