Ylt'ympäri alettiin puhua äänekkäämmin, samalla kuin rouva Jespersen sanoi, pitäen päätään hiukan kallellaan:
»Ja nyt ei ehkä miehenikään saa teitä kuulla. Sillä hän tahtoo kernaasti jäädä heidän luokseen, kunnes kaikki on ohitse. 'Voihan sitä ainakin istua ja pitää heidän kättään', on hänen tapansa sanoa.»
»Niin», sanoi Gerda, ja vain Joán kuuli sen, mutta rouva Jespersen sanoi toisella äänellä, miltei kuin huokaisemalla:
»Eikä täällä olekaan monta, jotka kutsuvat häntä luokseen.»
Hän oli vaiti tuokion verran ja sanoi jälleen:
»Mutta tällä paikkakunnalla ihmiset kuolevat yleensä niin rauhallisesti.»
»Niin», sanoi kansanopistonjohtaja, joka istui vinottain vastapäätä häntä. »Ihmiset elävät täällä enimmäkseen vanhoiksi. Ja kun heidät sitten kirvoitetaan, on kuin Hän tuolla ylhäällä sallisi sen tapahtua oikeaan aikaan.»
Tuli tuokion hiljaisuus, ja he kuulivat, kuinka rouva Raabel, joka istui kandidaatti Ussingin vieressä (he istuivat hyvin lähekkäin), puhui Mendelssohnista.
»Niin», sanoi tohtori, joka käytti tilaisuutta hyväkseen. »Mehän soitamme usein häntä yhdistyksessämme. Meidän on, herra kreivi, sen pahempi viljeltävä helppotajuisempaa musiikkia näillä mailla.»
»Ja oma maku sentään on lähinnä César Franck», sanoi rouva Raabel, joka lakkaamatta leyhytteli käsinmaalattua viuhkaansa, »mutta kaikki se saa jäädä omaksi huviksi».