»Mitä merkitsee sana 'suloinen'?»
Hän oli kohdistanut kysymyksensä rouva Jespersenille, joka jälleen alkoi nauraa.
»Suloinen?» sanoi hän. »Hyväinen aika, kuinka tulitte ajatelleeksi sitä? Suloinen?» jatkoi hän… se on kai kaunis, vai mitä sinä sanot, Gerda?»
Myöskin Joán käänsi katseensa Gerda-neitiin, tai ehkäpä hän olikin katsonut kaiken aikaa häneen. Mutta Gerda ei sanonut muuta kuin (ja oli kuin hänen silmänsä äkkiä olisivat seuranneet vain suurta, vihreillä herneillä täytettyä vatia, joka huojui hiukan merkillisesti kellosepän käsissä):
»En tiedä» — ja hän oli vaiti tuokion verran — »niin, eiköhän se ole 'kaunis'».
»Ei, ei 'kaunis'», sanoi Joán siirtämättä katsettaan, »se merkitsee jotakin enempää».
»Mutta sen tietää kansanopistonjohtaja», sanoi rouva Jespersen ja kysyi. Kansanopistonjohtaja sanoi, että sanaa oikeastaan on vaikea kääntää…
Samassa rouva Laarentzen yhtyi keskusteluun. Hän sanoi, että »suloinen» merkitsi samaa kuin »sievä».
»Mutta mistä te oikeastaan johduitte siihen?» kysyi rouva Jespersen nauraen.
»Eräästä laulusta», sanoi Joán kääntämättä katsettaan.