»No niin, pienokainen, se voi olla totta se, tässä maailmassa on kai vain yksi ihme», sanoi rouva Jespersen.
»Ja mikä se on?» kysyi Joán ja hymyili.
»Se, että kaksi ihmistä pitää toisistaan», sanoi rouva Jespersen ja tyhjensi äkkiä punaviinilasinsa, ikäänkuin olisi juonut jonkun maljan.
»Istuisitte nyt, neiti Johansen», sanoi hän sitten kääntyen tädin puoleen, joka lakkaamatta hääriskeli — aivan kuin hänessä olisi ollut perintönä levottomuus niiltä ajoilta, jolloin naiset eivät istuneet mukana pöydässä.
»Te olette elämänfilosofi, rouva Jespersen», sanoi Joán.
Papinrouva vastasi:
»Niillä, jotka istuvat hiljaa — eikö totta? — on aikaa elää.»
»Se on totta», sanoi Joán.
»Henrik sanoo aina», lisäsi rouva Jespersen jatkaen syöntiään, »että ne, jotka aina hyörivät ja pyörivät, kadottavat lopulta todellisen onnensa».
»Ja oman itsensä», lisäsi hän, suu ruokaa täynnä.