»Mutta me ystävät tiedämme, mistä siemen ja itu on saatu.»
Ja yht'aikaa alkoivat kaikki puhua kansanopistosta, ja keskustelu kohdistui johtajaan, joka ehkä hiljaisuudessa olikin odottanut aikaansa, mutta joka nyt vain sanoi, nyökäyttäen päätään leveän ja valkean paidanrintamuksensa yli:
»Niin, tuskinpa kreivi tuntee opistoamme.»
Mutta Joán sanoi, että kansanopisto oli tunnettu kautta Euroopan.
»Ehkä voitaneen sanoa kautta maailman», sanoi johtaja. »Niin, jumalan kiitos, meillä on paljon ystäviä, ja suurin ilomme on nähdä heidän jatkavan työtämme.»
Ja hän puhui sorretusta Suomesta, jossa meillä oli paljon oppilaita.
»Niin, aina satujen Islantia myöten he tekevät ilolla työtä», sanoi hän.
Hän puhui hyvin rauhallisesti (mutta kaikki olivat kuitenkin vaiti) ja kertoi Joánille (ehkä hiukan hymyillen, kuten se, joka kertoo jotakin sellaiselle, joka ei ollenkaan tunne asiaa), että — varsinkin kesäkursseillemme, joilla kävi vuoroin poikia vuoroin tyttöjä, saapui osanottajia Hollannista ja Englannistakin.
»Kymmenen vuotta sitten saapui eräs intialainen.»
»Niin», sanoi johtaja ja hymyili entiseen tapaansa, »hän oli kuullut meistä Intiassakin».