»Voi, Gerda, tämä on pitäjän ainoa ruokapaikka. Muualla on ravinto enimmäkseen vain henkistä laatua.»
Ja hän lisäsi palaten äkkiä matkakeskusteluun, koska ei ollut kuullut pöytätoverien viimeisiä sanoja:
»Niin, Gerda tahtoo mielellään matkustaa. Mutta kun äskettäin matkustimme yöjunassa Fredericiaan, eksyi hän väen tungoksessa, ja kun me jälleen löysimme hänet, vapisi hän pelosta. — Maljasi, tyttöseni», sanoi rouva Jespersen ja huuhtoi hedelmähillon alas.
Toiset jatkoivat puhettaan kutomosta, ja kelloseppä sanoi:
»Niin, Laarentzen, työläistesi pienokaisia on jumaliste hauska nähdä. Minusta on aina hauska kulkea heidän asuntojensa ohi. — Eikö niin, tohtori, sitä sairaskassaa on mukava hoitaa?» jatkoi hän. »Maljanne, tohtori, teillä on piru vie hienot napit paidassanne…»
»Niin onkin», sanoi tohtori ja pullisti paidanrintaansa, jota koristi kaksi isoa porsliininappia maalattuine lemmenkukkineen. »Ne ovat Madamen käsialaa…»
»Niin», sanoi tupakkakauppias, »tepä olettekin taitava maalaamaan, rouva Raabel. Mutta mitä kuvia saamme keväällä Taideyhdistykseen?»
Rouva Raabel ei vielä tietänyt. Mutta hän toivoi voivansa hankkia jotakin »nuorta taidetta».
Laarentzen sanoi, että vähitellen tultaisiin ehkä niin pitkälle, että työläiset pääsisivät maalle, parempaan ilmaan.
Rouva Jespersen kääntyi Joánin puoleen.