»Mitä te ajattelette?» sanoi hän, aivan kuin olisi tuupannut Joánia selkään.
»Mitäkö ajattelen?» sanoi Joán. »Minä kuuntelen ja ajattelen kotia.»
»Ah», sanoi rouva Jespersen, »minä en tiedä Unkarista muuta kuin Mauri
Jókain ja czárdásin, jota näin tanssittavan Koldingin kesäteatterissa».
»Unkari ei ole minun kotimaani», sanoi Joán, »kotimaani on vain saari».
»Niin, sen te olette sanonut», sanoi Gerda ja katsahti Joániin.
»Saariko?» sanoi rouva Jespersen. »Mikä saari? Sehän on kuin tarua.»
»Niin», sanoi Joán ja puhui hiljemmin. »Kirottujen tarua.»
Gerda kertasi:
»Kirottujen?»
»On olemassa eräs serbialainen taru», sanoi Joán, ja hänen puoleksi suljetut silmänsä katsoivat eteensä, »lumotusta saaresta, jossa ei kukaan nainen voi elää, vaikka kaikki miehet siellä kaipaavat».