»No niin», sanoi hän, ja koko hänen pallomaisen pyöreä päänsä hikosi, »eräs malja meidän on kuitenkin juotava. Karen Postia emme jumaliste saa unohtaa. Kunnia hänelle!»
»Niin», sanoi veli, »kunnia hänelle».
Molemmat veljet joivat, ja toiset seurasivat esimerkkiä, joten huoneessa tuokion ajan oli äänetöntä.
»Niin», sanoi tupakkakauppias, »sitkeä hän oli, ja uskollinen».
»Hänen luokseen sitä mentiin, kun oli tiukat paikat», sanoi kelloseppä ja nyökkäsi Gerdalle.
»Niin», sanoi Gerda hiljaa.
»Kuka on Karen Post?» kysyi Joán ja kääntyi häneen.
»Sehän on äidinäidin-äiti.»
»Niin», sanoi kelloseppä, »muistan hänet varsin hyvin. Oli viimeinen ilta, jolloin hän oli jalkeilla. Minä tulin sisään puotiin, ja hän seisoi siellä; hän oli juuri laskenut kassan ja sytyttänyt talikynttilänsä… hänhän tahtoi aina panna levolle talikynttilänsä valossa.»
Hänen äänensävynsä vaihtui: