»'No, Karen Post, te olette yhä pystyssä', sanoin minä, 'ette vain hellitä', sanoin minä… 'En, Jörgen Larsen', sanoi hän, 'jaloillaan sitä on pysyttävä kunnes kaatuu', sanoi hän ja oli yhtä varma kasvoiltaan. — Ja sitten hän nousi yläkertaan… kynttilänpätkä kädessään… Ja aamulla hän oli kuollut. Se oli jumaliste kaunein kuolema, mistä olen kuullut. Ja hän se on, jumaliste, joka tämän kauppapuodin on pystyttänyt», lopetti kelloseppä.
Äänettömyyttä kesti. Tohtori vain sanoi pari sanaa — ja silloin kauppias Johansen nousi.
»Niin, sitten kai saamme lopettaa», sanoi hän.
Mutta noustessaan pöydästä Gerda katsahti Joániin ja sanoi — ja oli kuin hän koko ajan olisi ajatellut vain sitä —:
»Kuinka ihanaa mahtaakaan olla omistaa teidän saarenne!»
»Omistaa…?»
Gerda hymyili:
»Siellähän täytyy voida tehdä kaikki onnellisiksi.»
»Onnellisiksi?»
Joán oli kumartunut, ja näytti kuin pöydän kaikki valot olisivat säteilleet hänen kasvoillaan.