Ja hän ja Gerda-neiti purskahtivat nauruun — samalla kertaa, katsellessaan likööripulloa, joka alituiseen oli lennossa. Silloin yhtäkkiä joku kosketti Joánin käsivartta, ja rouva Jespersen sanoi, esitellessään erään hoikan miehen, jolla oli parrattomat kasvot:
»Mieheni.»
»Te pääsitte sentään, herra pastori.»
»Niin, ehdin kuitenkin tänne», sanoi pappi, »tahdoin niin kernaasti olla yhdessä vaimoni kanssa».
Ja rouvaan kääntyen hän sanoi:
»Tiedätkö, hänen lähtönsä oli niin hiljainen ja kaunis.»
Gerda tuli heidän luokseen.
»Teidän täytyy saada jotakin syödäksenne, herra pastori.»
»Hän on kuollut», sanoi rouva Jespersen.
»Onko?» sanoi Gerda — mutta sama hymyily säteili yhä hänen kasvoillaan.
»Voi, hän oli niin kiltti ja herttainen. Hän ajatteli aina muita.»