»Niin, hän rakasti ihmisiä», sanoi pappi.
»Voi hyvä Jumala, kun me oltiin siellä kahvilla» — ja rouva Jespersen ihan naurahti — »ja hän oli istunut korokkeelleen ja alkanut puhua sitä ainaistaan: 'Niin, Gerda-kulta on herttainen… pikku rouva Jespersen, eikö hän olekin herttainen?… mutta meidän olisi saatava hänet naimisiin'.»
»Ihan niinkuin Ane», sanoi Joán.
»Ane?» kysyi pappi.
»Niin, lapsuudenaikainen hoitajani.»
Ylt'ympäri puhuttiin ja naurettiin yhä. Kelloseppä kierteli salia ja joi maljoja, pysähtyen lasi kädessä vuoroin jokaisen ryhmän luo.
»Tiedättekö, hän on mainio ihminen», sanoi hän ja nyökäytti päätään, katsoen jokaista suoraan kasvoihin.
»Maljasi, Laarentzen.»
Ja kulki edemmä.
Hälinä kasvoi heidän ympärillään, ja rouva Jespersen kysyi Joánilta: