»Gerda, sinun tulee aina kylmä ilosta.»
Kelloseppä-kaksoisveli oli ehtinyt edemmä. Hän seisoi Petersenin edessä ja nyökkäsi tälle, katsoen häntä suoraan kasvoihin samalla vakaumuksella:
»Maljanne, kaupanhoitaja. Mutta tiedättekö, hän on mainio ihminen.»
Rouva Jespersen ja Joán olivat pysähtyneet ruokasalin kynnykselle.
Pöydän kulmaan oli katettu papille. Kaiken tuli käydä nopeasti, ja
Gerda, joka seisoi vieressä, levitti voita leivälle, pastorin syödessä.
Grethe-täti tarjoili, hiljaisena ja luisevana, kaikkia lajeja samalla kertaa.
»Kiitos, pikku neiti, kiitos, pikku neiti», sanoi pappi.
Joán nojasi ovenpieleen ja katseli aterioivaa pappia. Gerdan kädet liikkuivat niin kodikkaan tottuneesti valkealla liinalla. Rouva Jespersen kysyi mieheltään hautajaisista:
»Milloin ne pidetään?»
»Eiköhän maanantaina», sanoi pappi.
»Ei», sanoi rouva, »saatpa nähdä, että ne ovat sunnuntaina. Sillä
Koldingin sukulaiset voivat parhaiten tulla juuri sunnuntaina.»