»Hyvästi siksi», sanoi Joán ja otti äkkiä omiinsa Gerda-neidin molemmat kädet.
»Hyvästi», sanoi Gerda, lisäten äkkiä: »Ja kiitos.»
Hän oli sanonut tuon ainoan sanan hyvin hiljaisella äänellä, ja Joán katsoi Gerdaan ikäänkuin ei olisi ymmärtänyt. Mutta sitten hän sanoi — hänkin hyvin äkkiä:
»Ei, nythän minun täytyy kiittää.»
Ja aika vauhtia hän alkoi hyvästellä ja ojensi kätensä, kaikille kätensä — olisi voinut luulla, että hän tunsi helpotusta päästessään lähtemään, mutta niin oli tuskin laita, koskapa hän puristi kaikkien käsiä. Mutta kauppias Johansenin eteen hän pysähtyi ja katsoi tätä kasvoihin, ikäänkuin olisi tahtonut lukea niistä hänen ajatuksensa.
»Nyt minä menen soittamaan», sanoi hän jälleen. »Mutta kiitos», lisäsi hän.
Ja taaskin hän kätteli kaikkia huoneessaolijoita.
»Hyvästi, herra Petersen», sanoi hän ja jatkoi: »Hyvästi, hyvästi…» kunnes oli poistunut Holsteinin kanssa.
Äänet jäivät sorisemaan heidän taakseen.
Joán ja Erik tulivat kadulle. Sähkölamppujen valaisema katu oli täynnä miehiä ja helmojansa kantavia naisia.