»Hei, hei.»
Neljänistuttavat vaunut vyöryivät hotellin porttia päin, niin läheltä, että pyörät melkein sivusivat kreivi Erikin säärtä. Mutta vaunuista huusi pari naisääntä:
»Tekö, herra hovijahtimestari? Hyvää iltaa — hyvää iltaa.»
»Hyvää iltaa, neiti Holck», huusi kreivi Holstein. »Aiotteko ajaa ylitseni?»
Takana tulivat vielä toiset vaunut, ja etumaiset pysähtyivät.
Portinaukosta kuului Olesenin käheä basso, ja eräs herra, joka kunnioittavasti paljasti päänsä, sanoi:
»Täälläpä on elämää, herra hovijahtimestari.»
»Hyvää iltaa, herra tarkastaja, — niin, tuhat tulimmaista, millainen karuselli.»
Erik oli pysähtynyt ja katsoi taakseen katua, jota pitkin ihmiset yhä tulvivat — ryhmittäin — talonpojat ja talonpoikaisvaimot saaleissa ja kalosseissa, sähkölamppujen valossa.
»Niin», sanoi hän, »tämä on totisesti merkillinen maa — tämä meidän maamme».