»Suurenmoinen maa», sanoi Joán kohottaen kätensä. »Mutta jouduhan.»
Hän puikkelehti sisään portista, jonka vaunut tukkivat.
Johansenin luona oli alettu soittaa. Pianon äänet kantautuivat avonaisista ikkunoista kadun yli.
Joán oli pysähtynyt; varjot vaihtuivat tuolla, alaslasketuilla uutimilla.
»Se on rouva Raabel», sanoi Erik, »tunnen hänen 'Kesäyönunelmansa'».
»Nyt me pääsemme», sanoi Joán juosten portista, seuraavien vaunujen edellä.
Pihalla hevoset tömistelivät, ajokalut rämisivät ja ihmiset juoksivat lyhdyt käsissä.
»Käyn hakemassa viulun. Mene sinä edeltä», sanoi Joán. Hän puhui lyhyin lausein ja riensi eteiseen. Portaat hän juoksi parilla harppauksella.
Hänen allaan karjui Olesenin basso:
»Jensen — piru vieköön — Jensen!»