Joán oli jälleen sisähuoneessa.
»Esiin, esiin», huusi Haacke.
»Ei, nyt en enää tahdo», sanoi Joán, joka seisoi Erikin kanssa näyttämölavan vieressä.
Ja Holstein sanoi:
»Kuinka ihanaa se oli», ja yhä vielä haltioituneena hän laski käsivartensa Joánin vyötäisille, puristaen häntä silmänräpäyksen verran aivan kuin naista.
»Alex, samppanjaa», huusi Joán sivellen Erikin tukkaa.
»Nyt meidän pitää juoda puheenjohtajan kanssa.»
Ovi avautui. Mutta tulija oli herra Jensen. Hän kantoi suurta tarjotinta, joka oli täynnä kukkia, ja hän väänteli yläruumistaan aivan kuin käärme.
»Kas miten hieno», sanoi Joán ja nosti orkideakimppua kasvojaan kohti.
»Niin, se on jumaliste kaunis», sanoi Holstein, miltei hämmästyneenä.