»Mutta viimeisen numeron hän osaa», sanoi Joán.
»Onko sekin Chopinia?» kysyi Erik.
»On, masurkka.» He kuiskailivat jälleen.
Hans Haacke oli kumartanut, pyyhkinyt kasvonsa ja alkanut.
»Tuota minä olen soittanut», sanoi Erik oikaisten puolittain selkänsä, »ennen maailmassa».
»Niin», sanoi Joán.
»Mutta mitä pirua — mitä se on?»
Erik oli kumartunut eteenpäin ja kuiskasi aivan hiljaa, samalla kuin hänen silmiinsä tuli sellainen ilme kuin metsästäjällä, joka vainuaa saalista.
»Mitä se on, Joán?»
Hans Haacke soitti kuin jotakin pilkkoisen pimeätä, samalla kuin hän korosti erästä aivan pientä johtoaihetta, niin omituista ja aavemaista, kuin kuolleet olisivat hiipineet esiin ja tanssineet hänen masurkkaansa.