»Niin», sanoi Joán ja katsoi hänen loistavia kasvojaan, kerraten Gerdan viimeiset sanat, aivan kuin olisi sanonut neidolle jotakin vallan toista:
»Koko ohjelman.»
»Mitä pirua tuo mies oikein sanoo?» sanoi Erik, joka mitteli taiteilijahuonetta pitkin ja poikki ja jonka askelet tuska oli tehnyt vallan keveiksi.
Herra tohtori Raabel piti puheen, johon hän punoi paikkakunnan ja Musiikkiyhdistyksen kiitokset. Mutta kun hän mainitsi hovijahtimestarin, herra kreivi Erik Holsteinin, kuului salissa leveä ja äänekäs:
»No jumaliste, se mies vasta on suurenmoinen.» Tämän sanoi kelloseppä.
Rouva Raabel oli noussut tuoliltaan.
Johansen seisoi näyttämölaitteiden takana — oikea käsi oli hänellä taskussa — ja katseli herra tohtoria, kunnes esirippu laski.
»Kas niin, herra hovijahtimestari, nyt te olette kiikissä», sanoi rouva
Jespersen.
Salista kuului surinaa, aivan kuin kuuttakymmentä seitsemää mehiläiskekoa olisi ärsytetty.
»Tule, Erik», sanoi Joán, »niin otamme lasin».
»Ei, nyt ei kai minulla ole varaa tärvellä lahjojani», sanoi Erik, joka ei tietänyt, seisoiko hän jaloillaan vai eikö.