He seisoivat kaikki vierekkäin ja puhelivat. Joán oli mennyt aivan seinän viereen (mutta hymyili taukoamatta ja kuunteli, vaikk'ei mitään kuullut), kun taas rouva Raabel, jolla oli ainainen tarve saada kosketella hänen käsiään, puhui Mendelssohnin kappaleen yksityiskohdista, jotka tuo rakas kapellimestari todellakin oli tulkinnut toisin.
»Mutta senhän määrää jokaisen oma käsitystapa», sanoi hän.
Berliniläinen oli ollut alhaalla ja huutanut, että tuotaisiin samppanjaa, ja herra Jensen toi sitä juoksujalkaa.
»Kuka sen on tilannut?» huusi herra Olesen auttamaan tarjoilussa.
»Kreivi», huusi Jensen.
»Niin kyllä», huusi Olesen, »mutta kumpi?» Mutta herra Jensen oli jo poissa.
»Kirjoitamme sen konserttimestarin laskuun», sanoi Olesen sisäkölle, joka oli kutsuttu sinne tarjoilupöydän ääreen.
Ja pari vierasta, jotka olivat kaivaneet puput esille, alkoi nauraa hohottaa tarjoilukaapin edessä.
Kreivi Holstein kaatoi laseihin.
»Herra tehtailija. Olkaa hyvä, herra johtaja.»