»Laulua Olaf Ryestä», vastasi rouva Jespersen.
»Sitä ne aina laulavat — nuo tuolta etelästä.»
»Hänestäkö, joka kaatui?»
»Niin.»
Sisällä-olijat kertasivat säkeistön, ja nuo kolme jäivät seisomaan kadulle.
»Millaiset sanat siinä on?»
Rouva Jespersen lausui ne:
Me voitamme, kerran kaikkoo yö, uus huomen on huoleton. Näät kentällä nukkuu Olaf Rye.
»Katsokaa, tähtiä», sanoi hän kohottaen kasvonsa, »miten paljon niitä on!»
»Niin», sanoi Gerda, eivätkä hänen kosteat silmänsä niitä nähneet.