He seisoivat tuokion.
Sitten sanoi Joán, ehkäpä vain jotakin sanoakseen:
»Kuinka loistava onkaan yksi niistä.»
»Niin», sanoi rouva Jespersen, ja he seisoivat kaikki kasvot kohotettuina, »se on Venus».
»Niin on», sanoivat Gerda ja Joán yhteen ääneen.
»Mutta milloinkaan» — ja Joán melkein kuiskasi — »en ole nähnyt niin ihania tähtiä kuin Bosporilla».
»Kaikkialla te olettekin ollut», sanoi rouva Jespersen, joka taukoamatta tuijotti taivaalle.
»Olen»… ja Joán hymyili. »Mutta nyt tahdon jäädä kotiin.»
»Kotiinko?» Gerda oli kääntänyt kasvonsa. »Kuinka niin?»
»Sillä nyt tahdon tehdä ihmisiä onnellisiksi», sanoi Joán katsoen häntä kasvoihin.