»No, Jumalan kiitos», sanoi rouva Jespersen, »nyt täällä on enemmän tilaa».
Kaikki ovet olivat auki, ja herrat istuivat ylt'ympäri virvoitusjuomalasiensa ääressä. Oli kuin he olisivat olleet hengästyneitä, ja he oikoivat jäseniään eivätkä puhuneet paljoa.
»Ettekö tahtoisi levätä hiukan?» kysyi rouva Jespersen.
»Kiitos», sanoi Joán kuin ihminen, jonka ajatukset ovat muualla, ja hän näki äkkiä kaikki kasvot ympärillään. »Täällä on enemmän kuin tuonoin.»
»Ei», sanoi rouva Jespersen (kurkistettuaan toisiin huoneisiin, jonne naiset, hiukan siistittyään itsensä, olivat saapuneet), »täällä on samat kuin äskenkin».
»Niinkö?»
He menivät kauppiaan huoneeseen, jossa ei ollut ketään.
»Täällä on hiljaista», sanoi Joán ja antoi katseensa vaistomaisesti vaeltaa pitkin noita vanhoja ja jykevätekoisia huonekaluja.
»Niin on», sanoi rouva Jespersen. »Tuossa on paikkakunnan rahakaappi.»
»Ja tuossa Karen Postin sohva», jatkoi hän viitaten kädellään.