»Onnettomuus tapahtui?»
»Niin, kun Emilie lopetti päivänsä.»
»Sisarko? Surmasiko hän itsensä?»
Rouva Jespersen kääntyi:
»Voi, ettekö sitä tietänyt—no niin, miten olisittekaan…»
»Mutta», sanoi hän taas, puhuen hitaasti, »Gerda on käynyt hyvin läheiseksi isälle, ja hänen vaikutuksestaan on isän luonteen kovuus paljon pehmennyt. Ja mitä mieheeni ja minuun tulee — totisesti en tiedä, kuinka jaksaisin kaiken kantaa, ellei meillä olisi Gerdaa. Niin ihanaa kuin täällä onkin, on mieheni asema hyvinkin vaikea.»
Hän oli vaiti tuokion ja sanoi, ajatukset jälleen Gerdassa:
»Kunpa hän vain tulisi onnellisemmaksi kuin talon muut lapset. — Oletko siellä, Gerda?» rouva Jespersen kääntyi.
Gerda-neiti seisoi kynnyksellä ruiskuttaen hajuvettä.
»Tuo on jo sairaalloista, Gerda, tuo ainainen ruiskuttaminen», nauroi rouva Jespersen.