Erik ja Joán jäivät kahdenkesken ikkunan viereen.
Sitten sanoi Joán, käsi ikkunanlaudalla:
»Kuinka sen asian laita oikein oli — tiedäthän — neiti Gerdan sisaren?»
»Hänen sisarensa… niin, hän hukuttautui. Se oli kai jossakin
Espergærdessä— tai mikä sen paikan nimi oikein oli.»
»Niin kyllä — — mutta miksi hän hukuttautui?»
»Sitä en jumaliste tiedä. Hänen asiansa eivät liene olleet mitenkään hullusti. Mutta hän oli jostakin saanut päähänsä tulla ylioppilaaksi. Ja kun hän oli tullut ylioppilaaksi ja kun hänen piti opiskella edelleen, ei hän enää voinutkaan enempää, kertovat ihmiset.»
»Ja sitten hän teki itsemurhan», sanoi Joán hitaasti.
»Niin», sanoi Erik, »sitten hän hukuttautui».
Erik oli vaiti tuokion.
»Se oli kyllä surullista. Mutta Johansen saattoi kyllä ansaita rangaistuksen — vaikka hänellä tosin on jo pojassaan rangaistusta kyllin. — Niin», jatkoi Erik katsoen tielle, »kukapa ei olisi ajatellut hukuttautua… seisoessaan ja tuijottaessaan joskus yli veden… ja elämän».