Joánin silmät olivat välähtäneet, kun hän sanoi:
»Mutta minun paikkani ei ole täällä.»
Gerda oli jälleen painanut kasvonsa.
»Minun on matkustettava kotiin», sanoi Joán, ja yht'äkkiä kirposi hänen huuliltaan: »Mutta Tanskan minä vien mukanani…»
»Niin, näytä, että sen teet», sanoi Erik.
He puhuivat hetkisen, ja Joán tuskin tiesi mistä — hän kuuli vain
Erikin äänen, ja Gerdan.
»Joko menette, neiti?» sanoi hän sitten.
»Minähän olen talon tytär», vastasi Gerda hiljaa ja koetti hymyillä.
»Miksi neiti Gerda oli pahoillaan?» kysyi Joán hänen mentyään.
»Sitä en jumaliste ymmärrä», sanoi Erik, »mutta auta armias, mehän kaikki läikymme tänään ylös ja alas, aivan kuin olisimme elohopeaa maanjäristyksessä. — Tule nyt. Me tarvitsemme jotakin juotavaa… Missähän ne korkea-arvoiset pullot ovat?» kysyi hän tohtorilta, jota hän tahtoi paeta.