Joán, jonka kasvoihin oli tullut levoton, melkein pingoittunut ilme, sanoi:
»Kuinka niin, herra Petersen?»
»Larsen minun nimeni on», sanoi kelloseppä ja virnisti, takoen kämmeniään polviinsa.
»Höm», sanoi hän sitten. »Siinä lurjuksessa ei jumal’avita ole mitään selkärankaa…vaikka hän saattaa olla hyvinkin jäykkä, toisella tavoin. Mitä Theodorin pitäisi, sitähän ei voi sietää, ja mitä hän tahtoisi, sitä hän ei kestäisi. — Mutta nythän se jo saattaa olla yhdentekevää — kun Petersen kerta sen ottaa…»
»Kaupanhoitaja?»
»Niin, se kai on tarkoitus», sanoi kelloseppä, ja sanoi, tarttuen lasiinsa: »Oletteko kilistänyt tupakkakauppiaan kanssa?»
Kauppias, joka kaatoi laseihin bordeauxviiniä, oli ehtinyt kreivi
Holsteinin kohdalle, joka seisoi rouva Jespersenin vieressä.
»Tämän salaatin paineeksi, Johansen», sanoi kreivi Erik puhuen hiukan harkitsemattomaan sävyyn, »voisitte oikeastaan kustantaa kuuluisaa bourgogneanne».
»Se on oikein, herra hovijahtimestari», sanoi kauppias nauraen, samalla kuin hänen silmistään leimahti aivan lyhyt salama, »hovijahtimestari tilaa itse puolestaan näin talonpoikaispaikoissa. — Mutta», jatkoi hän ja hillitsi äänensä, »hovijahtimestari saa kernaasti haluamaansa, jos hovijahtimestari itse käy sitä hakemassa. Hovijahtimestari tietää, missä sitä on.»
Kreivi Holstein oli puraissut huultaan.