Ja keksimättä mitään sanottavaa tuijotti herra Raabel omaan savukkeeseensa, kunnes pyörähti kantapäillään ympäri.
»Hänhän on tyhmä», sanoi hän rouvalleen joka seisoi ovessa.
»Senhän minä olen nähnyt koko ajan», vastasi rouva.
»Pässinpää», sanoi tohtori.
Kääntyessään hän näki Hans Haacken, joka istui miltei unohtuneena erään verhon takana ja tuijotti omiin vähän liian isoihin jalkoihinsa.
»Teitä kai raukaisee», sanoi tohtori ja nauroi. »Niin, tuollainen matka ei mahda olla yksinomaan hauska.»
»Eikä varsinkaan», sanoi rouva, »sille, jonka pitää olla numero kaksi matkalla».
»Mutta», lisäsi hän, »ei kai sentään joka paikassa juhlitakaan kulissien takana niinkuin täällä. Minun kävi teitä sääliksi.»
»Sie meinen, gnädige Frau», sanoi Hans Haacke.
»Minä ihailen teitä, minun hermoillani ei olisi päästy kappaleen loppuun sen — samppanjametelin aikana.»