He soittivat yhä.
Gerda oli kääntänyt kasvonsa ylöspäin. Silmänsä hän oli sulkenut.
Joán antoi katseensa puoliksi ummistettujen silmäluomien alta levätä hänen kasvoillaan.
»Neiti Gerda», sanoi hän.
Tyttö ei liikahtanut, eikä hänen hiljaisissa piirteissään näkynyt värähdystäkään.
»Neiti Gerda», sanoi Joán taas.
Kaksi kyyneltä pusertui tytön silmäripsien alta.
Mutta ikäänkuin kyynelten näkeminen olisi karkoittanut Joánin murheen ja tuonut sijaan hillittömän ilon tai toivon, hän sanoi:
»Nyt ette saa itkeä.»
Gerda ei liikahtanut. Kuin ihminen, joka on sidottu eikä voi nousta, hän antoi kyynelten vieriä poskilleen.