»Miksi itkette?» kysyi Joán.
Mutta äkkiä hän vaikeni, ikäänkuin itse olisi vastannut omaan kysymykseensä, ja hänet valtasi taas sama tuska, joka oli voittamaton ja voimaton.
»Nyt saamme kai kohta tarpeeksemme musiikista», sanoi kauppias, joka kulki huoneen läpi konttoriansa kohti.
»Rouva ei ainakaan anna pysähdyttää itseään, jumaliste», sanoi tupakkakauppias irvistellen.
»Onkohan Skive tuottavaa seutua», sanoi tehtailija jatkaen taas keskustelua »Söndenaan» kanssa.
Gerda oli noussut miltei konemaisesti tai kuin unessa kutsuttuna — kauppiaan äänen kutsumana.
Joán lähti liikkeelle. Oli kuin hän olisi kuullut puhujien äänet hyvin kaukaa, ja kuitenkin ne koskivat hänen korviinsa. Hän tuskin tiesi menneensä pastori Jespersenin luo, ja kuitenkin hän oli kenties hakeutunut tämän luokse kuin viisaan ystävän.
Pastori seisoi maisterin seurassa.
Ja lähestyessään Joán kuuli pastorin sanovan:
»Minua niin ilahdutti osaksenne tullut kunnia.»