Ja äkkiä pappi naurahti ja sanoi:
»Oi, eräs asia juolahti mieleeni… teidänlaisenne mies, kreivi Ujházy, saa matkallaan varmaan monta mutkallista kysymystä vastattavakseen. Me tavalliset ihmisethän istumme kukin nurkassamme ja haudomme kukin omaamme ja sanoa pölähdytämme sen ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa… Minä tulin ajatelleeksi Hamletia.»
»Hamletia?»… Joán hymyili vaistomaisesti.
»Niin, Hamlet oli minulla nuoruudessani jonkinlainen tutkimusaihe — tarkoitukseni ei aina ollut tulla papiksi — ja Hamletin ja Ofelian suhdetta oli mielestäni aina vaikein ymmärtää.»
»Ofelian?» sanoi Joán katsoen pappiin — äkisti.
»Niin, voihan niin kauan elää jonkun runohenkilön kanssa, että hänestä ikäänkuin tahtoisi tietää kaiken. Ja minä tarkoitan, että eiköhän se ollut Hamletin suurin tappio, että hän ei» — pappi tapaili hetkisen sanaa, ikäänkuin pelästyneenä — »ottanut Ofeliaa…»
»Mikäli Ofelia oli otettavissa», sanoi Joán.
Mutta kun hän oli sanonut tämän, valaisi äkillinen hymy hänen kasvojaan.
»Eikö hän ehkä kuollut», jatkoi herra Jespersen, »siksi, että Hamlet ei ollut ottanut häntä?»
Ja sitten hän lisäsi, vähän hämmentyneenä ja ikäänkuin hänen pappina pitäisi jotenkin pyytää anteeksi.