»Ettekö istu, neiti?» kysyi Joán, ja Gerda istahti.
He soittivat vielä, kun rouva Jespersen sanoi hiljaa, eteenpäin kumartuneena:
»Kreivi Ujházy, te voisitte tuottaa Gerdalle suunnattoman ilon.»
»Minkä sitten?»
»Jos antaisitte hänen katsella tuota sormusta», sanoi rouva osoittaen
Joánin pikkusormea. »Hän on aivan hullaantunut kiviin ja sormuksiin.»
»Mutta rouva Jespersen», kuiskasi Gerda.
Joán nauroi, vähän liian kovaa, niin että rouva Raabel suoristi selkäänsä pianon ääressä.
»Kun vain olemme Koldingissa», sanoi rouva Jespersen, »ei häntä mitenkään saa pois kultaseppien ikkunoista».
»Tässä se on», sanoi Joán ojentaen Gerdalle sormuksen.
»Kuinka kaunis se on!… » Ja Gerda tuijotti jalokiveen, mutta itse sormusta hän piti sormiensa välissä kuin jotakin vierasta tai kuin se olisi painanut liiaksi.