Tohtori seisoi kynnyksellä ja katsoi häneen kellosepän vierestä.
»Mitä se mies on juonut?»
»En totisesti tiedä», sanoi kelloseppä ja hihitti.
»Mutta Johansenin juomat ovat aina väkeviä vai mitä?»
Hans Haacke oli mennyt pianon luo. Hän alkoi soittaa masurkkaa.
He istuivat kaikki hiljaa, kenties näyttääkseen, että nyt he kuuntelivat. Johansen seisoi keskemmällä huonetta. Nyrkkiin puserrettu käsi oli liivin kainalossa.
Mutta ikäänkuin jonkun näkymättömän pakottamana ja tuskin kuullen tai tajuten omia sanojaan Joán puhui taas, »saaresta» — siitä Kirottujen saaresta, johon hän tahtoi luoda onnea…
Ja hän puhui, kuinka siitä tulisi turvapaikka kiusatuille ja kuinka onnettomat otettaisiin sinne vastaan ja paenneet rikolliset ja ne monet, joihin elämä oli iskenyt haavoja, kaikki ne otettaisiin vastaan…
Hän puhui tietämättä itsekään, mistä hän sai monet ajatuksensa — sairaalasta, jonka he rakentaisivat hänen äitinsä myllyn luo — Munkebjerg pantaisiin sen nimeksi…
Gerdan silmät lepäsivät mykkinä hänen kasvoillaan.