Masurkka oli päättynyt.
Johansen oli kutsunut kaupanhoitajaansa.
»Kaatakaa lasi kullekin ja ottakaa Gerda auttamaan.»
Tarjottaisiin vielä viimeinen lasi.
Hetkiseksi oli Joán nojautunut Erikin olkapäähän.
»Sinä olet totisesti puhunut liian paljon», sanoi tämä tuntiessaan Joánin ruumiin painon. »Ja ihmisen on pidettävä puoliansa kynsin hampain, ennenkuin antautuu», lisäsi hän nauraen.
Ja hänen nauraessaan nauroi Joánkin — äänekkäästi, äkkiä.
Tohtori kuiskasi Johansenille, jonka kasvoille oli leimahtanut liekki:
»Nyt herrat kreivit nauravat rahvaalle.»
»Taitavat nauraa», sanoi kauppias ja iski äkkiä ilmaan nyrkkiinpuserretulla kädellään, kuin vasaralla.