Kaupanhoitaja oli tullut Gerdan taakse.
»Antakaa minun kantaa viinikannua», sanoi hän.
»Kiitos.»
Ja Gerda oli antanut sen hänelle.
»Lähdemmekö sitten pidoista», sanoi Erik Joánille. »Tämä oli viimeinen näytös.»
»Niin», sanoi Joán eikä kääntänyt päätään. »Nyt minä sanon hyvästi.»
Ja suorana kuin haamu hän kulki huoneitten läpi. Ihmisiä hän ei nähnyt eikä kuullut heidän puheitaan. Mutta huoneet hän näki, ja oli kuin kaikki veri olisi kadonnut hänen sydämestään. Tuossa oli kauppiaan kaappi, ja tuossa oli hänen paikkansa, jossa hän istui raskaitten kirjojensa ääressä. Jonakin päivänä jatkaisi kaupanhoitaja samaa kirjanpitoa.
Tuossa he olivat istuneet. Tuossa oli juhlapöytä. Nyt olivat liinat tahratut…
Sata vuotta — sata vuotta oli siitä kulunut.
Tässä oli isoäidinäidin tuoli, ja täällä oli hänen jakkaransa… ja tuolla riippuivat ne, kaikki taulut… Vejlestä tuodut taulut.