He lähtivät kulkemaan polkua. Taivas oli vielä sininen, ja monta tähteä oli näkyvissä.
»On melkein kuin syksy-yö», sanoi Erik.
Joán ei vastannut. Kenties hän muisteli tuhansia asioita tai kenties hän oli jo haudannut ne kaikki.
He tulivat ylös pienen kukkulan reunalle He näkivät vain pienen matkaa pimeässä.
Erik, joka aina halusi puhua, jollei muuta niin katkaistakseen painostavaa hiljaisuutta, sanoi:
»Tähän saakka ulottuivat kerran minun tilukseni.»
»Ulottuivat?» sanoi Joán ja rupesi äkkiä kuuntelemaan.
»Niin, sillä minun täytyi ruveta myymään… »
»Miksi täytyi?» kysyi Joán, joka oli unohtanut omat ajatuksensa.
»Onko se huonoa maata?»
»Ei», sanoi Erik. »Mutta minun asiani ovat huonosti.»