»Päihin häntä, tuota isänmaatonta!»
Joán jäi makaamaan kompastelevien poikien alle, ja he löivät häntä ja tallasivat häntä ja löivät häntä.
Everstinrouva oli kiskaissut auki ikkunansa ja viittaili paljaine käsivarsilleen.
»Sans-patrie, pauvre Sans-patrie», huusi hän torin poikki.
»Hävetkää, hävetkää», huusi Marinka ja juoksi ulos ovesta portaille.
»Joán-herra, Joán-herra!» huusi hän ja löi nyrkeillään tappelevia poikia.
»Isänmaaton, isänmaaton!»
Mutta yht'äkkiä Joán oli riuhtaissut itsensä irti tynnyrintekijänpojan alta ja hypähtänyt pystyyn ja kiilautunut kiljuvan joukon lomitse, ja seisoi ylimmällä askelmalla. Veri valui hänen paljastuneesta rinnastaan vyölle ja käsivarsia pitkin.
Sitten Marinka tarttui häneen ja nosti hänet molemmille käsivarsilleen, jotka vapisivat, ja kantoi hänet sisään.
Kun Joán heräsi, istui valkea upseeri hänen vuoteensa ääressä.