»Makaa hiljaa», sanoi hän, »makaa hiljaa».
Joán puri huulensa yhteen.
»Minä tahdon kotiin», sanoi hän ja alkoi äkkiä nyyhkyttää, aivan kuin hänen pojanruumiinsa olisi ollut särkymäisillään.
»Niin, sinä pääset kotiin», sanoi valkea upseeri.
Mademoiselle oli mennyt levolle eikä tahtonut lähteä. Marinka ja valkea luutnantti ajoivat Joánin kanssa venheelle. Joán makasi pohjalla, peitteihin kiedottuna, ja Dmeter ja Ignáz soutivat. Kun he tulivat kotiin, kantoivat he paareilla Joánin hoviin.
Ane palasi rouvan haudalta.
»Mitä Herran nimessä onkaan tapahtunut? Mitä on tapahtunut? Oi Herra Jeesus, he ovat lyöneet hänet kuoliaaksi, he ovat lyöneet hänet kuoliaaksi. Josse, Josse, he ovat lyöneet hänet kuoliaaksi…»
Ja hän heittäytyi vuoteelle, ulvoen kuin koira ruumiin ääressä.
Joán ei puhunut, hän vain hieroi kuumalla kädellään vasenta kylkeään, jota kirveli viileän liinan peitossa, aivan kuin hänen jyskyttävää sydäntänsä olisi polttanut.
»Antakaa hänen maata», sanoi herra Christopulos. »Hänen täytyy saada maata rauhassa.»