»Mutta elämä, Joán, elämä?»
Joán oli nostanut silmänsä kauppiaan taloa kohti, jossa valot oli sammutettu:
»Niin tanskalainen olin ehkä sentään, Erik, että minäkin voin vain uneksia onnesta — ja uneksia onnen luomisesta toisille.»
Erikin kasvot värähtivät.
»Ja emmekö näe toisiamme enää koskaan?»
»Kenties.»
Hän painoi suunsa Erikin poskea vastaan.
»Hyvää yötä», sanoi hän ja meni.
Melu talossa oli hiljennyt. Vain piharakennuksessa remusi vielä muutamia miehiä.
Kun Joán tuli huoneeseen, istui Hans Haacke tuolilla.