»Särkeekö sinun rintaasi noin kovin?»
»Särkee, nyt sitä särkee.»
Joán jäi istumaan, tuijottaen kuin ennen.
Mutta komendantin poika ei ollut huutanut Simonille. Mutta komendantin poika oli huutanut hänelle, Joánille: Sans-Patrie — Sans-Patrie, isänmaaton, isänmaaton… Ja upseerit — kaikki, jotka pelasivat korttia Marinkan luona — — kaikki he olivat huutaneet hänelle: Sans-Patrie — Sans-Patrie… ja olivat nauraneet… nauraneet niinkuin rengit — — niinkuin rengit nauroivat kyttyräselkää, Peteriä, kyttyräselkä-Peteriä, jonka kolme rakastettua oli jättänyt, sen vuoksi että mies oli hulttio.
He olivat huutaneet hänelle niinkuin Davidille, juutalaisen pojalle, ja niinkuin kyttyräselälle, Peterille…
»Joán, sinun täytyy mennä maata. Sinullahan on kuumetta. Sinun täytyy mennä maata.»
Joán vavahti.
»Ei, ei», sanoi hän ja pudisti päätään, »en tahdo mennä maata».
»Silloin menemme hiukan kävelemään», sanoi herra Christopulos.
»Voimmehan mennä.»