Isä tuli esiin viiniköynnösten välistä. Hänellä oli rypäleterttu kädessään.
»Katso, kuinka se on kaunis», sanoi hän ja laski sen äidin helmaan, keltaisena ja raskaana.
»Niin, se on ihana.»
Isä seisoi ja katseli keltaista rypäleterttua äidin helmassa.
»Tuollaisia ovat hiomattomat topaasit», sanoi hän.
»Niin ovatkin», vastasi äiti nostaen silmänsä.
»Tänään täällä on oikein lämmin köynnösten välissä», sanoi isä. Hän puhui äidin kanssa merkillisen selvästi kuin lapselle, tai kovalla äänellä kuin ihmiselle, joka ei kuule hyvin.
Äiti nyökäytti päätään, samalla kuin isä hiveli hänen kaulallaan riippuvaa helminauhaa — äidillä oli monta helminauhaa, ja hän sai alituiseen uusia.
»Ne ovat niin kauniit», sanoi äiti äänellä, joka aina tuntui olevan muualla kuin hänen sanansa, ja hän tunnusteli itse helmiä kädellään.
Mutta isä kumartui ja suuteli häntä hiuksille, hyvin äkkiä.