»Pyhitetty olkoon sinun nimesi», sanoi Ane.
»Olkoon sinun nimesi», kuiskasi Joán.
»Iankaikkisesti, amen», lopetti Ane.
Joán makasi ääneti. Sitten hän käänsi päätään.
»Ane», sanoi hän, »rukoilevatko juutalaiset?» Ane seisoi hetken. Sitten hän sanoi:
»Se ei auta heitä.»
»Miksikä ei?» sanoi Joán ja katseli häntä silmiin.
»Sillä Jumala on kironnut heidät iankaikkisiksi ajoiksi.»
Joán heräsi lyhyestä unestaan, ja lamppu oli sammutettu. Vain pieni yölamppu paloi. Joán nousi istumaan vuoteessaan, kokoonkyyristyneenä, nojaten päätään polviinsa; oli kuin koko hänen olemuksensa olisi valittanut ja huohottanut, niin että hän vapisi:
Se ei auttanut heitä. Ja hän kohotti päätään, joka nytkähteli paidankaulamuksessa: