Se ei auttanut heitä, se ei auttanut heitä.
Sillä Jumala oli kironnut heidät — iankaikkisiksi ajoiksi.
Äkkiä hän nousi vuoteeltaan ja sytytti lampun vapisevin käsin, ja asetti kuvun paikoilleen ja tarttui isoon raamattuun ja avasi sen ja luki sitä niiltä kohdin, missä Anen merkit olivat, punaiset ja valkeat merkit.
Hän luki eikä ymmärtänyt sitä ja luki ääneen kuten Ane, ja sanat soivat tutuilta — kaikki Jumalan kiroukset ja kuinka Jumala oli riistänyt juutalaisilta heidän isänmaansa…
Joán meni takaisin. Raamattu oli auki, kaikkine punaisine ja valkeine merkkeineen.
Mutta yht'äkkiä hän sanoi, kovalla äänellä ja kimeästi ja epätoivoisena, huoneen tyhjyyteen:
»Äiti, äiti, voi äiti…»
Ja nyyhkytti nojaten päätään kylmään seinään.
… Muutamia päiviä myöhemmin sanoi herra Christopulos oppitunnin aikana:
»Minä lähden Orsówaan. Tuletko mukaan?»