Joán ei vastannut. Hänen kurkkunsa vavahteli ja nyki korkean kauluksen suojassa.
Isä puhui jälleen ja sanoi, katsoen hevosen pään yli:
»Ja Ranskassa ollaan ystävällisiä ulkomaalaisille.»
Joán piteli kiinteästi ohjaksia ja sanoi hiljaa:
»Isä, minne sinä matkustat — tänä talvena?» Oli aivan kuin isä ei olisi kuullut. Hän oli vaiti tuokion verran. Mutta sitten hän sanoi:
»Nyt minä jään; nyt olen palannut — palannut tänne», sanoi hän.
Joán ei milloinkaan ollut kuullut isänäänen vavahtavan niin, ja hän tahtoi tarttua isän käsivarteen, mutta ei voinut, ja hänen kätensä painui alas.
Mutta yht'äkkiä, samalla kuin verivirta tulvahti hänen poskilleen, hän sanoi — ja ääni kuului siltä, kuin hän olisi puristanut esiin sanat:
»Isä, miksi meillä ei ole isänmaata?»
Isä oli vastannut: