"Nyt saatte kuulla galopin." Se oli eräs Rubinsteinin konserttitanssi, iloista liritysten, juoksutusten ja äänilajin vaihdosten vilinää.
Sitte läksimme.
Brandt oli vaiti ja mietteissään. Kävelimme moneen kertaan edestakaisin puistokäytävää puutarhan edustalla.
"Kuinka kauvan neiti Simony on asunut täällä kaupungissa?" kysäsin minä.
"Kuusi vuotta. Hän tuli tänne äitinsä kera, joka osti tämän huvilan…"
"Ja sitä ennen?"
Brandt ei vastannut heti. En tiedä miksi, mutta minä en rohjennut kysyä uudestaan.
"Matkusteli hän paljon", sanoi hän vihdoin.
"Ettekö tunne mitään muuta hänen entisyydestään?"
"Miksi ylipäätäin luulette olevan entisyyttä?"