Palasin kotiin, vanhoihin oloihin, totutuihin tapoihin, entiseen elämään — oli lähellä etten unhottanut puistokäytävää ja parturin kilpeä. Itse neiti Simonyakin ajattelin harvemmin. Kului muutamia viikkoja. Sitte sain muuanna päivänä kirjeen Brandtilta.
Se oli hyvin lyhyt, kiireessä kirjotettu ja hieman epävarmalla käsialalla.
"Hän on kuollut", kirjotti hän. "Lavantauti, johon hän sairastui mökinleskeä hoitaessaan, voitti minun taitoni. Odotan teitä hautajaisiin ensi lauvantaina 12 aikaan."
Läksin taipaleelle ja saavuin kaupunkiin aamulla. Brandt oli maalla sairaskäynneillään ja näin hänet vasta kirkossa. Koko kaupunki oli siellä. Veisattiin virsi, kirstu kannettiin ulos ja me seurasimme perästä jalkaisin. Kuiskailtiin keskenään, ihmeteltiin ja kyseltiin, miksei oltu pidetty puhetta kirkossa. Jouduttiin niin kirkkomaalle.
Syyskuu oli jo loppupuolillaan, sellainen kirkas syyspäivä, jolloin kesän lämpö yhtyy syksyn ihmeelliseen kuuleuteen. Poikkesimme eräälle sivukäytävälle.
Näin kirstun aivan edessäni, se oli kokonaan sanajalkojen peitossa. Olipa joukossa tammiseppelekin… Hautausmaalla kukkivat vielä ruusut — — — kuinka kuoripojat kirkuvatkaan… Hänen vanha palvelijattarensa kulki kirstun rinnalla itkien. Hänen nyyhkytyksensä kuului kaiken aikaa… Missä oli Brandt? No, aivan jälessäni. Hänen silmänsä punottivat… Hän kai oli valvonut paljo —.
Pysähdyimme jo haudan reunalle.
Pappi astui esiin paljain päin.
"Tämän haudan reunalla ei pidetä puheita. Hän, joka on mennyt pois, tahtoi, että hänet tuomitsisi Jumala yksin…Kukaan ei tunne toista", sanoi hän usein minulle. "Mutta luulen tällä hetkellä voivani todistaa, että saatamme tässä lepoon naisen, joka kuului niihin, jotka uskollisesti kilvoittelevat, ja niihin, jotka hiljaisessa taistelussa voittavat kaikessa hiljaisuudessaan. Ottakoon Herra hänen sielunsa huomaansa! — Isä meidän, joka olet taivaissa…"
Syyspäivän kuuleus ympärillämme. Ylinnä haudan reunalla papin leveä olento. Kuinka rukouksen sanat sentään kuuluvat hartailta, ne ikäänkuin vierähtelevät hänen huuliltaan… Kuulen vanhan palvelijattaren lakkaamatta nyyhkyttävän. Se on kuin mikäkin säestys.