"Nämä ovat herkkusienistä", sanoi hän. Hän piti jätteistä, joita äiti toi "hyvistä" taloista, joissa hän kävi pesemässä, ja kyseli äidiltään tarkoin nimet ja kuinka kutakin eri lajia syötiin. Niinä päivinä, jolloin hänen täytyi tyytyä dammstrasselaiseen ruokaan, söi Franz ainoastaan vähän, ja sen vähän, minkä hän söi, höysti hän niin vahvasti pippurilla, että matami Panderia aivastutti kun hän vaan näki sen — tuolla tavoin pilasi poika hyvän makkaran.
Koko iltapäivän vetelehti Franz pitkin Neitsytpolkua. Tuntikausia seisoi hän suurten korutavarakauppojen ikkunan edessä. Enimmän piti hän välkkyvistä kullatuista bronssiesineistä ja korutavarain näyttelyistä, joissa pitkät silkkikankaat riippuivat sulavan näköisinä. Siellä seisoi hän suu selällään. Mutta kauvimmin hän kuitenkin töllisteli kirjakauppojen ikkunain edessä. Hän piti kansilehtien öljypainoksista, kuvista, joissa samettipukuiset miehet istuivat pöydässä, rinnallaan naisia silkkipukuineen ja punaisine hetuleineen, ja pöydällä oli kultaisia maljoja.
"Neuerwall'in" nurkalla riippui eräs kuva: nainen keltaisessa atlaspuvussa, jonka rinta oli syvältä avoimeksi leikattu, kaksi helmiriviä sysimustissa kutreissaan, ojensi pyöreäsormisen, timanttien peittämän kätensä valkopukuiselle hovipojalle, joka kumarsi syvään — tämän kuvan edessä seisoi Franz pitkiä tuntikausia, kunnes hän kokonaan kuumeni ja tuli aivan punaseksi kasvoiltaan. Sillä hän oli nyt nelitoista vuotias.
Talvi-iltoina luki hän; hän luki kaikki ne romaanit, joissa hurja mielikuvitus pusertaa ilmoille herttuattaria, joilla on hohtokiviä ylpeän kaulansa ympärillä, ja markiiseja, jotka riutuvat ruusutarhoissa.
Tai taivasteli hän ympäri rikasten kaupunginosan puistokatuja ja tähysteli kerroksiin, joissa juhlatulet sytytettiin. Siellä odotteli hän porttien edustalla, kunnes ajoneuvot saapuivat, ja hänen sydämensä nousi kurkkuun sentähden, että oli niin lähellä hienoja naisia, kun he hypätä hipsahtivat vaunuista silkkisukissaan, ja solakoita herroja niskajakauksineen ja hiusvoiteen tuoksuineen.
Franz oli aivan hullaantunut kaikesta, mikä haisi hyvälle. Mitä matami Pander sai kähvelletyksi — noin vaan silloin tällöin — kaikessa viattomuudessa (mitä siitä, jos ottaa siltä, kellä on? sanoi hän matami Fürstille vaatteita kaulatessa) milloin miltäkin pukeumapöydältä Eau de Lubin'illa tai Es-Bouquet'illa, pienessä pullossa, jota hän huolellisesti (Herra Jumala — sehän oli pojalle) kantoi taskussaan, sitä käytti Franz ylenmäärin.
Mutta niinhän teki hänkin — hän, jonka kädet ja kynnet Franz oli perinyt.
Ja muuten koko kuvansa. Sillä Franz kasvoi ripeästi, ja oli tulemaisillaan pulskaksi pojaksi. Siniset silmät, joista ei oikein tiennyt, olivatko ne alakuloiset vai tylsät, pieni suu — oikeastaan liian pieni miehiselle miehelle — punaisine huulineen, ja tämä ylhäinen suuri nenä, sieramineen, jotka niin helposti alkoivat värähdellä.
Solakka ja notkea vartalo.
Sellaiselta hän näytti.