Senpätähden tahtoikin äiti saada hänet tehtaaseen. Herra Schaltz oli suostuvainen hänet ottamaan.
"Näihin aikoihin täytyy ostaa sileitä kasvoja", sanoi herra Schaltz, "ja katsoa, kuinka ne kulmittuvat, kuten eksyksiin joutuneella prinssillä. Muuten — Jumala paratkoon, saa nähdä tämän vaimoihmisen ovensa suussa aamusta iltaan".
Mutta Franz ei tahtonut mennä tehtaaseen. Viime talvena, kun hän eräänä iltana vetelehti Neitsytpolulla, oli hän pysähtynyt suuren hotellin edustalle. Jollakin klubilla oli siellä tanssiaiset. Hän oli nähnyt ajoneuvojen vierivän esiin ajoneuvojen jälkeen ja hienojen naisten laskeutuvan niistä ja viinurien parveilevan loistavassa eteisessä mustine hännystakkeineen ja valkosine rintoineen. Hän oli nähnyt, kuinka he kumartuivat hienojen naisten yli ottaessaan silkkikappoja näiden hartioilta ja puhuivat näille kuiskaillen ja menivät näiden edellä läpi salin, joka säteili valoa.
Sinne tahtoi Franz päästä.
Hän pääsi oppiin erääseen ravintolaan Schaumburgerstrassella. Se oli synkkä sopukka, johon parisen tusinaa helteestä nääntymäisillään olevia vakituisia vieraita tuli tyhjentämään seidelejään. Franzia kidutti tämä työ: Kaikkien näiden tahmaisten olutlasien huuhtominen sameassa vedessä hänen omine käsineen; ja häntä kidutti tämä ilma, joka oli oluen ja tupakan löyhkää täytenään.
Mutta hän tiesi että näistä vuosista tulisi kerran loppukin, ja hän odotti. Mutta hän oli iloinenkin, sillä hän näki tulevansa päivä päivältä pulskemmaksi. Iltasin, kun hän väsymyksestä nääntymäisillään meni koppiinsa, saattoi hän istua kauan pienen peilin edessä kynttilänpätkä kädessään, ja hän katseli onnellisena kasvojaan. Hän hoiti huolellisesti kaikkia kauneita puoliaan, ja saatuaan juomarahoja osti hän käsiään varten liljanmaitoa ja muuta hyvää.
Isännän poika saapui kotiin. Hän matkusteli ympäri maailmaa viiniasioitsijana ja oli nyt täällä Lontoosta käsin ainoastaan käymätieltä. Hälläkös oli juttuja loistavista hotelleista sylenkorkuisine peileineen ja pelkkine marmoriportaineen ja silkkisine oviverhoineen. Ja ylhäisistä nimistä ja viineistä, joiden hintoja Franz ei ollut ikinä aavistanutkaan, ja pitkistä table d'hôte-jonoista pitkin kukitettuja pöytiä…
Franz aivan ahmimalla ahmi näitä kuvauksia.
Kerran aamupäivällä, kun isäntä ja hänen poikansa lojuivat sohvalla ja kapakka oli tyhjä, kertoi laajalta matkustellut poika kaskuja ylämaan puolelta. Franz pesi olutlaseja nurkassaan.
"Siellä on ihmisellä monia onnellisia hetkiä — siellä Lontoossa" — viiniasioitsija lausui Lontoon englantilaisella äänenpainolla ja puhalsi sikarinsavua sieramistaan. "Perhanan aristokraattisia ne englantilaiset — yks' kaks' häikäisee miehen silmät tuollainen kultakutrinen missi, soreassa puvussa — anna sen vain katsoa kolmisen nelisen kertaa miehen luomukseen, niin hiipoo se selkäpiitä hemmetin tavalla, ja on kuin sähköä ilmassa, kun tulee heidän lähettyvilleen… Niin — onhan sitä yhtä ja toista koettu ja tunnetaanhan sitä numerot…"